Muistakaa siis kevään onnennumero 194.
Arkeeni ja ajatuksiini voi tutustua myös facebookissa: http://www.facebook.com/jorma.jussila.5
Ehdokasnumeroni vaaleissa on 194
Näillä ajatuksilla eduskuntavaaleihin
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustaminen on tärkeää ja erityisesti nuorten osalta tämä on kriittinen teema. Nuorten syrjäytyminen ei ole pelkästään henkilökohtainen tragedia, vaan se on myös yhteiskunnallinen. Kun nuoret jätetään syrjään, heillä ei ole mahdollisuuksia käyttää lahjojaan ja heidän tulevaisuutensa voi olla haasteellinen.
Esimerkiksi seuraavat asiat tulisi ottaa käsittelyyn seuraavalla vaalikaudella:
Oppivelvollisuus on nostettu 18 ikävuoteen, mikä on sinänsä hyvä asia, sillä nuoret ovat kiinni yhteiskunnassa. Olisiko silti syytä tarkistaa myös ikää, milloin vanhemmat saavat vielä tietää lapsensa terveystietoja. Vanhemmathan ovat parhaita lastensa tuntijoita yleensä. Tietosuojaa tulisi muuttaa siten, että nuorten hyväksi toimivat tahot voisivat vaihtaa tietoja nuorten asioista, ettei kaikkien tarvitsisi alkaa alusta asioiden hoitoa. Nykyinen tietosuoja suojaa nuoret avulta.
Nuorten kohtaamisen tärkeys
Nuorten pahoinvointi tuntuu lisääntyvän.
Ajattelin, että parasta pahoinvoinnin torjuntaa on se, että aikuiset ovat nuorille läsnä. Aikuisten tulee antaa aikaa nuorille, eli kohdata heitä aidosti ja kiireettömästi.